19. helmikuuta 2013

...


Ei vieläkään mitään. Tai oikeastaan "ei mitään" on ehkä väärin sanottu. Onhan niitä, yksittäisiä tunnekuvia, haparoivia askeleita muistikirjassa, kielikuvia, luonnehdintoja. Mutta ei mitään kokonaista, ymmärrättekö? Ei tarinaa, ei juonta, ei sitä punaista lankaa, joka kutoo kaikki nuo yksittäiset havainnot ja sanat yhteen. Ei romaania, vieläkään. Ei mitään Haukkojen suvun tilalle.

Ehkä vika on vuodenajassa? Eihän tällainen autio valkoisuus voi tehdä hyvää ammattikunnalle, joka muutenkin kärsii tyhjän paperin kammosta. Ehkä nuo nietokset yltävät ajatuksiinikin, peittävät kaiken elämän pehmeään, höttöiseen kerrokseen, joka pyöristää muodot ja kätkee kaiken alleen. Siltä se joskus tuntuu. On kuin en voisi ajatella kirkkaasti. Ideoita kyllä on, mutta niin kuin myyriä ja muita möngertäjiä hangen alla; piilossa. Jokin tukahduttaa ne, ei päästä pinnalle kuin ohuita jälkijonoja, hännän kiireisen juovan niin kuin siveltimenvedon. Kuulen ne, mutten pääse käsiksi. En voi kirjoittaa.

Täytyy kai vain toivoa, että kevät herättää jotain muutakin kuin lumen alla talvehtivat versot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti